I can no has duuni.

 

kello 16.21

Ensin kun ei löytynyt työpaikkaa, oli ongelmia, ja nyt kun sellainen viimein löytyi, on melkeinpä suurempia ongelmia...

Tällä hetkellä pahin stressinaiheuttaja on se, että huomenna pitäisi mennä töihin, mutta työvuorolistojen tekijä ei soittanut lupauksesta huolimatta, eikä myöskään vastaa sitten itse puhelimeen.

Ja toisiksi pahin on se, että kivan pikku väärinkäsityksen takia työnantaja luuli, että voin olla töissä myös tämän viikon perjantain ja koko ensiviikon, vaikka työhaastattelussa selitin hänelle, että lähden perjantaina pois ja tulen tiistaina takaisin. Sitten tämä aamulla soitti äkäisenä ja toisti sanoneensa itse moneen kertaan, että seuraavana viikonloppuna on paha kiire, ja minun pitää olla kunnolla harjoitellut siihen mennessä. Juu, niinhän se sanoi, mutta ihan yhtä lailla sanoin itse, etten pääse tänä viikonloppuna.


helevetin kuustoista


kello 16.33


Selvispä siten kaikki ylemmät ongelmat kerralla, tuli meinaan potkut!
Todellisuudessahan en ollut vielä allekirjoittanut työsopimusta, se oli tarkoitus tehdä huomenna ja sain luonnoksen tänä aamuna.

Kun työvuorotäti ei vastannut, aioin soittaa pääjehulle, ja kun puhelin oli kädessäni, tyyppi soittikin minulle. "Me ollaan tässä X:n (työvuorotäti) kanssa mietitty asiaa, ja kun tää meni nyt tälläseks sähläämiseks, eikä menny ihan niin kun me oltiin ajateltu, niin ollaan päätetty, että kiitos, mutta ei kiitos."

Hän mainitsi myös sen, että minulla oli väärä asenne, koska en voinut joustaa. Niin, maanantaina olen Aitoon Kirkkareilla työvuorossa 17-02, joten vaikka pääsisinkin yömyöhään kotiin, olisin seuraavana päivänä niin kuollut, ettei työnteosta tulisi mitään.

Sekin, että työhakemukseni oli ollut kaksi viikkoa unohdettuna ja vasta oma muistutukseni siitä sai aikaan soiton takaisin. Eli siinä meni jo hukkaan pari viikkoa harkkariaikaa.

 

 

EDIT:

kello 17.10

Nousen kuin felix lintu tuhkasta ja selailen molista vapaita työpaikkoja.

Purskahdan raikuvaan nauruun, kun huomaan siellä tänään laitetun ilmoituksen vapaasta työpaikasta. Juuri sinne.

Harmi ettei kellonaikaa näy.