Mikäs olisikaan sen ihanampaa kuin herätä myöhään - muttei liian myöhään - sunnuntaiaamuna, kun ulkona paistaa syysaurinko ja taivaalla on vain pari pikkuista pilveä? Unenpöpperöistä laahustusta talon läpi ei häiritse edes vanhempien formuloiden seuraaminen silmä kovana -päin vastoin. Kun on käynyt ensin veskissä pesemässä rähmät silmistänsä ja viimeisetkin unenrippeet, voipi vilkaista sitä teeveetä, jossa aikuiset miehet pörrää ympyrää vailla päätä ja häntää. Ja kas, räkänen menee toisena ja ahdistelee edelläolijaansa. Vau, melkein meni ohi. Oho, sehän meni ohi, vaan oliko tuo keltainen lippu? Eihän silloin saa ohittaa? Noh, ei sitä kukaan muu huomaa, ja räkänen johtaa. Tyytyväisenä tilanteeseen metsästän uusinta tieteen kuvalehteä isin vierestä hyllystä. Lehti mukanani menen alaolkkariin -huoneeseen jonka yksi seinä on melkein kokonaa lattiasta kattoon ikkunaa, eikä toinen jää paljon vähemmälle. Sopivasti ikkunan edessä on vanha laiskanlinna, joka oli joskus muinoin minkkitarhalla (eli äidin ekassa asunnossa, joka toimi kakkosasuntona kymmenisen vuotta mun syntymän jälkeenkin. Minkkitarha-nimi tulee rivitalon pienestä koosta, häkki häkin vieressä) ja joka nyt on raahattu esiin jostain hallin vintiltä odottamaan että kissa saa revittyä kankaan irti, jotta tuolin voisi päällystää uudelleen ja viedä mökille.
Istahdan sopivan myötäävään nojatuoliin, asettelen jalkani viereeni etteivät kylmiä lattialla, ja uppoudun lehteeni. Yläolkkarissa kuuluu formulajuontajan ääni, ja pomppaan välillä ylös vahtaamaan kun joku heittää volttia radan seinään. Huomaan, että lehteni ei olekaan se uusin, ja kipaisen etsimään sitä. Lehti löytyy, 14/2007.
Palaan takaisin pesäpaikkaani, ja mutustelen aamupalaksi pahaa fazerin suklaata. Lehdestä ei löydy juuri mitään mielenkiintoista. Mutta hei, Perun mystiset piirroksethan voisi nähdä google earthissa? Nousen ylös ja tökkään tietokoneen varpaalla käyntiin. Sillä aikaa kun se raksuttelee piirejään hereille laitan arkivaatteet päälleni. Kirjaudun meseen, ja kun ainoa paikallaolija ei osoita elonmerkkejä avaan google earthin ja rupean tiirailemaan kuvioita Nazcan ylängöiltä. Vähän kämäsiä ovat kuvat, mutta kyllä niistä jotain erottaa.

Tuumin Nooran sijaintia, sillä en muista koska viimeksi tuli lähtö töihin. Tai siis kuinka paljon ennen kolmea.

Kello on vähän yli kaksitoista, ja väkeä rupeaa lappaamaan meseen. Kukaan ei kuitenkaan puhu mitään, ryhdyn tappamaan aikaa foorumeilla.