Meitin pääkaupunki on aika hot. Hothot.

No ei vaan, kyllä siellä oikeestikin helvetillisen kuuma oli tänään kun kävin. Heräsin yheksältä (ja menin äitille ylpeenä kehuskelemaan heränneeni niinkin aikasin kun kymmeneltä) ja luulin omaavani kovinkin paljon luppoaikaa ennen bussipysäkille lähtöä. (Aikataulut oli löytyny siitä vihkosesta mikä jaetaan.) Kuitenkin sitten yhdessä vaiheessa huomasin että woops, pitäis melkeen olla jo pysäkillä, ja lähdin pikamarssia sinne. Tietysti matkasta unohtu vaikka mitä, mutta mitäs sen niin väliä. Ja bussikin oli jonninverran myöhässä.

Kaikki meni hyvin kamppiin asti, kunnes sitten piti paikallistaa suunta perhoon. Pyörin kampissa ympyräöä kuin väkkärä yrittäen löytää paikkaa jonka kautta viimeksi olin sinne mennyt, jamenin lopuksi infopisteelle kysymään että mihinkäs päin sitä pitikään mennä. Täti neuvoi ihan oudon suunnan, mutta kiltisti marssin sitten sinne päin. Päästyäni ulos ja maan tasalle, löysin myös sen aukean jolla olin viimeksi kävellyt. Mutta kas kummaa, tennispalatsin ohitettuani oli edessä kamala tietyömaa, ja olin taas ihan hukassa, kun jokapaikka näytti ihan oudolta. Ravasin tietä ees taas ja kauhuissani vilkuilin kelloa, ja menin sitten lopuksi pyytämään suunta-apua kahdelta mieheltä. Heidän neuvoillaan löysinkin sitten sen tien jonka varrelta käännytään perhonkadulle, ja olin taas tutunnäköisissä maisemissa.

Haastattelussa itsessään ei ollutkaan mitään ihmeellistä, neloskerroksessa tapaamani terveydenhoitaja ei päässyt huoneeseensa, koska sitä remontoitiin, joten menimme jonkinlaiseen kokoushuoneeseen, jossa oli läkähdyttävän kuuma. Mukavan oloinen terkkari kyseli kaikenlaista täyttäen kolmisivuista paperinippua, ei sen kummepaa. Aikaa kului vain puolisen tuntia. Kumma kyllä takaisin päin oli paljon helpompi mennä.

Poikkesin ostamaan jätskin ja painuin suoraan bussiin, jossa ei ollut ilmastointia, yyrhg. Bussikuski kuitenkin piti välillä ovea auki (tai unohti sen auki) lähdettyään pysäkeiltä. Ihana tuuli puhalsi etupenkkiin <3