Näin saatiin työssäoppimis(loma)jakso päätökseen ja palattiin harmaaseen arkeen ja Tuusulaan...

 

Sitä ennen piipahdettiin Aitooseen Janin ja mun kotiväen kanssa viikonloppuna.

Eipä siellä juuri tekemistä ollu nukkumisen ja syömisen lisäks, kun autiotalokuvausreissunkin alussa jäädyin luitani myöten ja tilasin kyydin takasin mökille...

Paitsi että ylämökillä tuli sitten kuvattua kaikki maailman pikkuhiukkasetkin, säädettiin valot keittiön pöydälle ja ryhdyttiin makroilemaan. Äitikin siinä ympärillä hääräs ihmettelemässä.

Kuulostanee ihan samalta kuin tämä, mutta minkäs teet kun samat koettiin. Poikettiin siis ennen lähtöä sunnuntaina Sappeeseen pullakahville ja tähtäiltiin viattomia laskettelijoita etsimen läpi.

Esimerkkikuvia ei nyt tällä koneella oo, ehkä sitten jos huomenna vielä jaksan niiden kanssa säätää selvittyäni kotiin joskus seittemän aikaan, kun konditoriatunnit loppuu vasta kuuden pintaan. Ja nekin pitää rakas luokanvalvoja (jonka leivontataitojen epäillään yleisesti rajottuvan leipiin ja) joka päästää kotiin melko viime tingassa.

 

Hihhi, mun pitäs pitää liikuntapäiväkirjaa. Pitää käydä ainakin uimassa ja sauvakävelemässä/kävelemässä, salilla ja... jossain muualla, + n. 3 vapaavalintaista lajia.

 

Papan auton tilalla katoksessa majailee nykyään potkukelkka, joka on iskeny mulle silmää nyt pari päivää jo.