Ja ensimmäistä kertaa ikinäkoskaan en noudattanut ohjetta orjallisesti, vaan tein sen melkein päästäni. Vain taikinan ainesten suhteet katsoin jostain piirakkapohjasta, ettei tule mitään liikaa, tai liian vähän. Toisaalta, sovelsin niitäkin. Päälle päätyivät isukin välipalaomenat, kaneli, sokeri ja hetken älynväläyksestä myös hunaja. Ja koska taikinan alkuperäisohjeen piirakasta vain pohja meni uuniin, ei mulla ollu aavistustakaan kauanko ton pitäs uunissa majailla (ei sillä että mä koskaan kelloa kattoisin..). Siitä (ja pienoisesta kärähdyksestä) huolimatta piirakasta tuli sitä mitä pitikin, maistu hyvältä, ja näyttikin aika hyvältä ekaks yritykseks. Ja mä osasin nyppiä taikinan (=murotaikinaa?)! Whii! (viime kerrastahan on... Reilu vuosi? Kasin köksäntunnilla taisin tehä?)
Ainoo puute oli se, että vuoka taisi olla liian iso -> pohja oli ohut ja vähän korppu -> mureni.
Uujea. Tostakin on jo ikuisuus, tein sen kahentoista aikaan, ja jäljellä on yksi pieni pala. (ei sitäkään kauaa ;))
Mä en tajua miten mulla on koko ajan kylmä. Tai siis mulla on sormet ihan jäässä, vaikka huoneen lämpötilassa ei oo muutoksia, eikä kuumekaan nouse. Ja sekin on outoa, että päinvastoin kun yleensä (as äiti said) kuume ei mulla nouse vaan laskee yöks. Ja silti se aina vaan pysyy tossa kolmeseiskapisteviidessä. Eli ylilämpöä on tasan aste.
Ja siitä aasinsiltana meidän friikkiin lämpömittariin. Se on huippumoderni, taattua lidlin laatutyötä, ja kaupanpäälle vielä vahingoniloinen. Kyllä, vahingoniloinen. Siinä meinaan on oikein hymiö, jonka pitäs hymyillä, kun ilma on kaunis, ja murjottaa kun huono. Muuten hyvä, mutta se murjottaa yleensä aina, etenkin auringonpaisteella, ja hymyilee, kun vettä sataa kaatamalla.
Ainiijoo, ja gimpilläkin oli jotain tänään mua vastaan. Kun rajailin tota ylhäällä olevaa kuvaa, se tilttas, ja jätti mulle tohon näytölle tommosen.. Lerpukkeen?
Kommentit