Otsikointivuorossa tänään timi

Ääärhm, mä tahon kouluun. Kiitos eilisen lukiovisiitin, mä olin alitajuntasesti menossa sinne tänäänkin :P
Noo, herätyskellon soidessa likvitoin sen, ja jatkoin uniani kissa tyynynäni. Tai oikeestaan jalanlämmittimenä.

Yllätys yllätys ketään ei ollu mesessä kymmeneltä, joten jätin koneen oman onnensa nojaan (päälle kuitenkin -.-') ja painuin lukemaan. Kirjoilla (hyvillä varsinkin) on kuitenkin semmonen outo taipumus loppua jossain vaiheessa, ja niin teki tämäkin lurjus. Vippasin kirjapolon nurkkaan, ja tuijottelin huoneeni vastakkaista seinää. Katse lipui alemmas, pysähtyi telkkariin, jatkoi matkaa, pysähtyi epämääräseen lehtikasaan, jatkoi matkaa, ja kohtasi purkillisen liitelin tieliituja. Siitäpä sitten sain loistoidean sitten peukaloni vesikellon aukileikkaamisen, ja ryhdyin suunnittelemaan kuvaa jonka taiteilisin etupihamme asfalttitiehen.

Mielikuvitus loppui kesken, ja päädyin tyyliteltyyn ex-köksänkirjani kansikuvaan. Tartuin liituihin, ja hamottelin jättimäisen kattilan pihaan. Sain piirrettyä kaalin, tomaatin, ketsuppipullon ja kurkun, kun tuli niin kuuma, että oli pakko pitää tauko. Parin tunnin päästä jatkoin, ja piirsin loputkin suunnitelmastani. Kamalan näköinen se on, mutta olipa ainakin hetki tekemistä :D

Ja nyt illemmalla (ei, välissä ei tapahtunut mitään.) leikin gimpillä ja tein itsestäni wannabe-japsin!
Muokkaus on kamalan näkönen, mutta mitässenväliä :'D

japski.jpg

Näytin kyllä enemmän japsilta alkuperäsessä kuvassa o_O