Siellä seisoin taas. Olen tullut vaihteeksi mukavasti etuajassa, mutta koska toimisto ei ole perjantaisin auki, vartoilen ulkopuolella. Kokeilen ovea huvikseni, se on auki. Vilkaisen ikkunasta sisään, mutta vedän oven takaisin kiinni. Ehdin kääntää selkäni, kun opettaja jo huikkaa ovesta tulemaan sisään. Istun penkille odottamaan ja kohta jo menen käytäviä alas parkkihalliin. Majaudun apukuskin paikalle opettajan suunnatessa kohti Hietsua, ilmeisesti viimeistä kertaa.

 

Mäkilähtöjä

Loivassa ylämäessä saan opastuksen mitä tehdään. Kytkin pohjassa, jarrua sen verran että auto pysyy paikallaan, vaihde ykkösellä. Nostetaan kytkintä hitaasti niin, että moottorin ääni muuttuu, nostetaan jarru, pidetään kytkin paikallaan ja kun auto selvästi liikkuu, annetaan kaasua ja nostetaan kytkin rauhallisesti.

Näinpä siis. Paikanvaihdon (ja kaulaliinanpelastuksen! Huomasin sen lojuvan maassa juuri kun olin liikkeelle lähdössä) jälkeen nytkyttelen mäen ylös ja kierrän korttelin päästäkseni takaisin mäen alle mistä lähdin.

Kun siinä mäessä ei enää ollut tarpeeksi haastetta, ajelimme takaisin sille parkkikselle, josta edelliskerralla puhuin. Siellä oli lyhempi, mutta jyrkempi mäki, jonka ajoin kunniakkaasti ylös pariin kertaan. sitten jälleen takaisin menosuuntaan, ja voi apua, suuntasimme liikenteen sekaan!

Liikennevaloja! Kääntymiskaistoja! Muita liikkuvia autoja! Edessä ajavia! Takana ajavia! Ohittavia! Turvavälit! Kolmosvaihde!

Ajoin vain tiiviisti tietä tuijottaen opettajan ohjeiden mukaan ja huomasin yhtäkkiä olevani koulun vieressä. Liikennevaloissa tarkastelin näkyykö tuttuja (yliajettavaksi? :'D), ja eipä näkynyt, onneksi. Käännyin huoltsikan kohdalta kohti Kamppia ja jouduin pysähtymään ylämäessä varrotakseni vuoroani liikenneympyrään. Oh shi. Mäkilähtö.
Takana ei ollut ketään, mutta olin kuitenkin liikennetilanteessa. Ja tietysti... TÖKS.

Ei saatana, uudestaan.

TÖKS.

Takana ei ole vieläkään ketään. Keskityn pelkkään kytkimeen, nostan sitä hitaasti, hitaasti, moottorin ääni muuttuu aavistuksen, jarru äkkiä pois, kytkinjalka ihan paikallaan, kaasua pikkasen, auto liikkuu! Nostan kytkintä vähän... Kytkin pois! Olen liikenneympyrässä! Käännän rattia! Suoristan auton! Olen vapaa! ...tai siis suoralla tasasella tiellä.

 

Ajelen Runeberginkatua autokoulun ohi, liikenneympyrään, käännyn takaisin, käännyn parkkihalliin mistä lähettiinkin. (Hui, parkkihalli, vähän tilaa, paljon autoja romutettavana)

Jarruttelen mennessäni ramppia alas, matkalla oikeaan soppeen kysäisen pitääkö mun parkkeeratakin tää auto. "Juu, tottakai!"
Eikä siinä vielä kaikki, se pitää peruuttaa ruutuun.

Nonih. Auto nököttää nokka seinää kohti, 90 asteen kulmassa parkkiruutua kohden. Vaihde pakilla, kytkin pohjassa, selkä mutkalla katselen taakseni. Jarrua ei tarvita. Eikä kaasua liioin. Ryömitän autoa nostamalla kytkintä millin kerrallaan ja jopa onnistun siinä.

Välillä opettaja neuvoo pysäyhtymään ja vilkaisemaan ettei nokka osu mihinkään, tai että onko takana tarpeeksi tilaa. Kaikki hyvin, peruutus jatkuu ohi tolpan. Auto kääntyy siististi, taakse pitäisi jäädä kuulemma puoli metriä tilaa. Suoristan pyörät ja peruuttelen, koitan hämäävän taustapeilin avulla selvittää etäisyyttä. Pysäytän sitten viereisn auton kohdalla, ja se on kuulemma hyvä. Jesssh. Ekaa kertaa ikinä peruutin ja parkkeerasin!

Tunti päättyy, saan palautteen, ja kuten eina kun joku antaa palautetta suorituksesta, oli se sitten koulussa tai harrastuksessa, alkaa silmät vuotamaan vettä. Tiedä mikä siinä on.

Mutta saattoi se johtua peruutusjärkytyksestäkin :D
Hyvin mni kuulemma, ja seuraavalla kerralla suunnataan töölöön ajelemaan liikenteen keskellä, "että jännitys lähtee".

... Ai jaa.

 

 

(Kirjoitettu 19.4.2009 klo 20:13)