Puhelin.

Nokia.

Uuden hienon puhelimen tuominen markkinoille ei näytä olevan kovin hankalaa, kun Nokia kerta näin nopeaan tahtiin sitä tekee. Sen sijaan yhteensopivien ohjelmistojen ja ohjelmien tekeminen näyttää olevan ylitsepääsemättömän mahdotonta.

Mulla on edelleen "spesiaaliversio" jo kauan markkinoilla olleesta puhelimesta. _Siinä on saatana karttojen verran eroa siihen vanhempaan malliin_

Ja ei, tälle versiolle ei ole päivitystä. Nokia Ovi Suite löytää tavallisen version päivityksen. OTA (over the air)-päivittäjä löytää tavallisen version päivityksen. Kumpikin päivitys latautuu puhelimeen kiltisti, mutta asennettaessa iskee liinat kiinni ja sanoo ettei päivitys ole yhteensopiva puhelimen kanssa.

EKÄ SIINÄ VIELÄ KAIKKI

 

PC-Suitessa voi hallita puhelimen osoiteluetteloa. Otin yhden illan urakaksi muuttaa kaikki epämääräiset teboilit ja miksat ja ainot riparilta ymmärrettävämpään muotoon. Kun sain valmiiksi, vilkaisin puhelimesta, että muuttuivatko tiedot myös siellä. Eivät. Päätin jatkaa myöhemmin.

Tänään tallensin jokaisen yhteystiedon koneen kautta erikseen. Ei auttanut. Synkronoin tiedot. Ei vaikutusta. Nyt katsoin puhelimesta, käyttääkö se puhelimeen vai sim-kortille tallennettuja nimiä, ja vastaus oli jälkimmäinen, eli tässä tapauksessa väärä. Vaihdoin toiseen. Nyt korjatut nimet näkyvät, kuten myös ne vanhat korjaamattomat. Osa nimistä on siis tuplana.

 

Ihanaa jellonat ihanaa.

 

Lähetin viestiä nokia careen. Klik.