Ah ihanaa, nyt kun sai nuo vanhat turhakkeet tunkastua nettiin (hox, edellä on kaks lokausta edellisjaksosta ja vähän tästäkin) voi keskittyä kertoilemaan juttuja reaaliajassa. Melkein.

Se tässä meinaan on päivitystahtia hidastanut, kun ei ole jaksanut kirjoittaa mahtiblogausta keittiöjaksosta, ja kun hommaa on venyttänyt ja venyttänyt samaa tahtia kuin virtuaalipippeliä radolan kannulla (:D), niin pikku hiljaa on unohtunut suurin osa -> ei tarvitsekaan tehdä yliyksityiskohtausta mahtilokausta! \o/

Että jepujee vaan, piiitkästä pitkästä aikaa (oikeastaan ekaa kertaa pariin kuukauteen) kotona viikonlopun. Ja en yksinäni tälläkään kertaa, vaan seurana janihani ja janne.

Hyvä ruoka, parempi mieli, joten vaikka ei mielessä olekaan vikaa ollut (kaksinaisuutta ei lasketa) niin hyvää ruokaa on aina hauska tehdä. Joten perjantaina pyöräyteltiin jauhelihapihvejä alusta loppuun asti omin pikku kätösin, lisukkeena keitettyjä potunoita. Ja eilen oli listalla lohta ja valkosipulikermaperunoita, joten niitä myös syntyi lautaselle. Tänään sitten... noh, leipää...
Tosin ittepä rupesin sitten säälimään yksinäistä perunaa jääkaapin pohjalla kun jani oli lähtenyt mumminsa modeemia ihmettelemään ja kotiin, ja armahdin sitä (perunaa siis) veistelemällä siihen viiltoja, täyttämällä ne valkosipulilla, suolalla ja voilla, pakkaamalla folioon ja heittämällä parisataa-asteiseen uuniin.

First I was like this:
uuniperuna2.jpg


But then...
uuniperuna450.jpg


I lol'd!
uuniperuna3.jpg



Ainii, älä pure mun ananasta.
ananasakaapa-1.jpg

täysi koko