Jenni 16 vee, osaa puhua. Äiti <50 vee, ei osaa puhua. Isi >50 vee, ei osaa puhua. Otsikkoon viitaten.
Vai että leffalista pitääs shanille keksiä... Eöää.. Mä mitään leffoja tiedä! Lataa vaikka ne mitkä mun "yleissivistyksestä" puuttuu, kuten Grease-vai-mikä-se-oli-kun-joskus-hämmästelit. Tai vaikka 9 leffaa, yks joka illalle ;)

Ja juu, et pääse särkkikseen kun mentiinkin jo :(

****************

Eilen en sitten millään jaksanut hiiviskellä tätä kolmen metrin matkaa sängystä tietsikalle ja toista mokomaa kone kainalossa takasin, joten pikakertaan eilisen tässä samalla.

Aamulla kun.. Eikun siis keskipäivällä kun heräsin, oisin voinu rojahtaa saman tien takasin tyynyn lämpimään syliin. Isi tuli kuitenkin murisemaan jotain unikeosta korvanjuureen, joten nousin istumaan. Yritin avata silmiäni, ja kun sain vilkaistua kelloa (kuitenkaan sen tarkemmin ajateltua, se oli vaan refleksi, eikä kellonaika ees jääny mieleen) valuin alas sängystäni. Samantien tuntui siltä kuin joku olisi pamauttanut moukarilla kalloon.
Porukat istui käkikellon olohuonetta vastaavassa nurkassa, kun hoipertelin silmät sirrissä niiden ohi ovesta pihalle. Istuin isolle laatikolle joka oven vieressä on, ja etsin hyvää asentoa -joka paikkaan sattui, mutta samalla en pystynyt kohdistamaan kipua. Sattui, mutta ei sattunut. Tuntui kuin olisin jäänyt jyrän alle, mutta en olisikaan jäänyt, ja vain myöhemmin olisin miettinyt sitä miltä se olisi tuntunut.
Kunnon istuma-asennossa en tuntenut oloani mukavaksi, joten istahdin terassin portaalle. Kylmä hiki kohosi kaikkialle kehooni, mutta en välittänyt, istuin vain. Pikku hiljaa kipu ja paine hellittivät, ja kun nousin ylös, ei ollut minkäänlaisia ongelmia. Omituista. Kokeilin otsaani, ja se taisi olla melko kuuma, eli luultavasti nousin liian nopeasti ylös kuumeisena tjsp.

Toettuani join pari lasillista mehua, jos vaikka verensokeri olisi ollut liian alhaalla (tai liian ylhäällä, köh).
Piakkoin lähdimme huristamaan Luopioisiin kauppaan. Ensin kuitenkin poikkesimme kummitätini parturi-kampaamossa ostamassa shampoota.
Se onkin melko huvittava juttu, joka alkoi pari viikkoa sitten.
1. Äiti käy parturissa, ostaa shampoota. Ollaan vaan viikonloppu aitoossa.
2. Tullaan koko heinäkuuks mökille. Ekaks ostettu shampoo jäi kotiin, äiti menee ostaman uuden mökkiä varten, mutta unohtaa putelin parturiin.
3. Menee pari päivää ennen kuin tämä huomaa unohduksensa, ja menee köymään parturissa hakeakseen putelin. Tulee takaisin mökille.
4. Suihkussa huomataan, että äitee on ottanut shampoon sijasta hoitoainetta
5.Äiti menee vielä kerran käymään parturissa (samalla kun siis käytiin luopparin kaupassa), ja ostaa uuden shampoon :')

Ai miten niin hajamielinen?

Sieltä kaupasta sitten ostin ison kasan (no neljä) frezzaa, 2 vaniljaa, 2 mochaa. Ja namiherkkukerrosvanukkaita <3

Mökille palattuamme äiti päätti lähteä mattopesulle kun hetkeksi lakkasi satamasta, ja kaappasi mut mukaan hiljasista vastaväitteistä huolimatta. Pää edelleen täynnä pumpulia, eli räkää, pesin yhden maton siinä missä äiti kolme, luovutin, kun selkää alkoi särkeä, ja menin jahtaamaan hienoja paarmoja. Ne tosiaan oli hienoja, kauniin värisiä. Muuten täysin mustia, mutta pää oli silmiä lukuunottamatta oranssinkeltainen, ja siipien tyvi kirkkaan oranssi. Pahus kun ei ollut kameraa. Ja tulikin mieleen, että pitää etsiä niiden laji jostain.

**

Tänään heräsin taas keskipäivän aikaan, mutta paljon helpommin kuin eilen. Muutin sitten taas sohvalle läppärin ja hutikuin (eli kissan) kanssa, ja pelasin herttaa ja miinaharavaa. Rikoin jopa oman ennätykseni jälkimmäisessä; 147s -> 113s keskivaikealla.

Muuta en kai tänään tehnytkään, luin kirjaa välillä ja hääräilin mukana tekemässä hambahiibihabaa ilman mandariineja. Olen virallinen makutuomari, äitiltä kun on mennyt monen kymmenen vuoden tupakanpolton seurauksena makuaisti lähes kokonaan. Ei se mullakaan ole kovin kaksinen, koskaan ollukaan (nii-in, en huomannut syöväni homeista karjalanpiirakkaa ennen kuin näin homeen, ja yli viikon kaapissa olleet kalanpersaut haistatan isillä, kun en osaa sanoa onko ne vielä syömäkelposia vai ei. olen minäkin hyvä kokinalku), saati nyt kun kipeenä olen. Oskari ois paljon parempi maukutuomari (sen kaikki aistit on yliherkkiä: ruuakseen se kelpuuttaa vain tietyt lihapullat, pihvit, kepakot ja kopsonin ja hesen/mäkkärin/jonkun satunnaisen ranskalaiset. Ilman muita kastikkeita kuin ketsuppia, joka sekin on saatava laittaa itse. Toi menee kyllä nirsouden piikkiin, mutta silti. Näkö sillä on kun kotkalla, ideaparkiin mentäessä se luki tienviitat ennen kun kukaan meistä kolmesta sai niistä selvää -silmälaseillakaan.) mutta kuten sanottu, se ei suostu haistamaankaan koko ruokaa.