Katkeria kyyneliä

 

Ensin oli hyvä fiilis mutta sitten vitutti!

Istuksin autokoulun toimistossa tappaen aikaa, kun olen huiman vartin etuajassa paikalla. Tiskiin nojailee sihteerin kanssa jutusteleva pelottavannäköinen mies, henkilökuntaa selvästi jutuista päätellen.

Toivon, ettei kyseinen herra tulisi olemaan opettajani. Ääni on kyllä mukava, mutta vilkuilu kulmakarvojen alta riipii hermoja. Mies lähtee "hakemaan pipoja" jostain ja huokaisen helpotuksesta. Vaan seinäkellon naksahtaessa puoleen kahteen saapuu setä takaisin, tarkistaa nimen papereista (oli muuten tulossa toinen nimeni ajokorttin), sanoo käsipäivää ja esittäytyy. Oh shi.

Kuljen Jarin/Janin (montako samannimistä siellä on töissä?) perässä talon kellariin ja parkkihalliin. Istahdan autoon (joku Ford) pelkääjän paikalle. Kerron, että kokemus autoista rajoittuu suurin piirtein autossa istumiseen, joten saan selkeän selityksen auton eri nappuloista ja vivuista ja näytöistä sekä tuolin säädöstä. (Varmaan muutenkin olisi kuulunut opetukseen kyllä...)

Ja sitten liikkeelle, pelkääjän paikalla edelleen istuen. Tätäpä en osannut odottaakaan, mainittuani olevani perholainen, mies suuntaa kohti Hietsua puikkelehtien koulun vierestä, suu vaahdossa selittäen kaiken mitä tekee. "Painan kytkimen pohjaan, jarrutan, laitan vilkun oikealle, hellitän jarrun, nostan kytkimen vetonopeuteen, käännän vasen, oikea vasen oikea, painan kaasua, hellitän kaasun, painan kytkimen pohjaan, vaihdan kakkosvaihteen, painan kaasua, hellitän kaasun, painan kytkimen pohjaan, jarrutan, hellitän jarrun, pysähdyn, vaihdan ykköselle."

Pian saavumme hiekkakentälle jota koristaa kyltti, "vain kouluajoon".

Hiekkakentällä mies esittelee vähän vaihteiden vaihtoa ja näyttää hidastettuna samat mitä teki liikenteessä. Sitten: "Ymmärretty? hyvä, vaihetaan paikkaa"

Istun kuskin puolelle. Säädän penkkiä ohjeiden mukaan. Opettaja istuutuu apukuskiksi ja kehottaa säätämään peilitkin. Auto on paikallaan, saan rämpätä vaihteita eestaas tuijottaen johonkin kaukaisuuteen, että menee ulkomuistista. "Sitten voitki käynnistää auton. Laita vaihde ykköselle."

 

Laitan turvavyötä kiinni ja huidon kädellä tottumuksesta väärälle puolelle.

 

Kytkin pohjaan. Avainta yksi pykälä, toinen. Nyt istun käynnissä olevassa autossa kädet ratissa, mikä meni vikaan?

"Höllää kytkintä varovasti"

Auto lähtee hitaasti liikkeelle.

"Hyvä, pysähdy"

Auto pysähtyy kuin seinään.

"Joo, se jarru on tosi herkkä. Meillä on auto joka pysähtyy noin kun vaan hipaseekin poljinta"

Uusi liikkeellelähtö. Höllään kytkintä... TÖKS. Auto nytkähtää ja sammuu.

"Uusiks vaan"

Selkis. Uusi käynnistys ja kytkintä pohjaan. Hiiitaaasti kytkin ylös, niin hitaasti että alkaa hävettää kun se niin kauan kestää. Auto liikkuu.

"Anna rullata tyhjäkäynnillä vaan, tähtää tohon roskikseen tuolla kentän toisessa päässä"

Matelen kohti viatonta pikku roskista ja saan uuden ohjeen

"Käännä nyt niin jyrkästi oikeelle kun ratti menee"

Veivati veivati.

"Pysähdy"

Kytkin, jarru.

"Muista miten ne kädet menee kääntyessä, ulompi käsi alottaa, toinen jatkaa kello kahentoista kohdalta"

 

Ja sama jatkuu jonkin aikaa, käyttelen välillä kaasua ja pyörähtelen somia pikku kahdeksikkoja kentällä. Tuntuu siltä että homma jopa sujuu, mitä nyt käsien kanssa on kääntyessä vähän ongelmia, niitä on liikaa...

Taas saan aihetta hikoilulle, opettaja ohjaa kääntymään ajoradalle, pois turvalliselta hiekkakentältä!

"Ei tuu jalankulkijoita eikä autoja, käännypä oikeelle ja tähtää omaan ajokaistaan"

Teen työtä käskettyä. Kädet tärisis, elleivät puristaisi rattia. Istun harvinaisen liikkuvassa autossa, autotiellä ja mikä pahinta, ohjaan itse...

Saavun parkkikselle (jyrkän käännöksen jälkeen), joka palauttaa äkkiä mieleen päivän, jona kävin avoautoilemassa pinkkipäisen Janin ja Crisun kanssa. Samaisella parkkiksella tuli meinaan kuvailtua herra pinkkiä.

Ajan pientä mäkeä ylös, saavun vielä pienemmälle parkkikselle ja saan veivata rattia kädet yhtenä vilinänä etten päätyisi mäkeä mereen.

Pieni pysähdys-hengitys-rauhoittumistauko ja matkaan taas. Ajan tiellä, jonka kumpikin puoli tursuaa pysäköityjä autoja, enkä hahmota yhtään kuinka kaukana pelkääjän puoli on niistä... Pelkään leikkiväni amatöörialttia (soorii) ja ajavani keskellä tietä, mutta opettaja ei sano mitään.

Suojatie!

Hellitän kaasulta, moottori jarruttaa. Ei ketään, kaasua... kaasua... en uskalla painaa sitä liki yhtään. Käännymme kapealle tielle, joka sekin on täynnä parkkeerattuja autoja. Nyt ei ole tilaa ajaa keskellä tietä, ja joudun sitä paitsi harjoittelemaan liikkeellelähtöä. Kytkin pohjaan, jarru, jarru pois, kytkin varovasti ylös... TÖKS.

Eipä se mitään, uusi käynnistys, hellempi kytkimen nosto, liikkeelle, pysähdys, liikkeellelähtö, pysähdys... Kääntö kesäparkkipaikalla ja takaisn, nyt toiseen suuntaan samaista pikkutietä.

Saamari, sehän on lova mäki... Menen sitä ylöspäin, ja aina kun höllään jarrusta liikkeelle lähtiessäni, auto luisuu taaksepäin sillä aikaa kun nostan kytkintä! Äkkiä kytkin ylös etten törmää takana kurvissa oleviin autoihin! TÖKS.

Uusi käynnistys, uusi yritys. Edelleen hieman hätäinen kytkin, auto pompahtelee eteenpäin. Jarrutus, liikkeellelähtö... TÖKS -Ei taas!

Käynnistys, liikkeelle, auto luisuu taas. Ulahdan "Eii, miks tää liikkuu taaksepäin" ja nostan jälleen kytkimen liian pian ylös. TÖKS.

Kurkkua alkaa pakottaa, sulan takkiini joka jäi päälle lähtiessä, kädet hikoavat ja vasenta jalkaa särkee, unohdan sen aina kytkimen päälle lepäämään huonoon asentoon.

Vihdon satametrinen pikkutie loppuu, saan pysäyttää auton, laskea käsijarrun ja sammuttaa sen. Kyyneleet alkavat valua.

"Tarttetsä paperia?"

Jostain käteeni ilmaantuu paketti nessuja. Tähänkin on näköjään varauduttu.

Tunti on lopuillaan ja saan kuulla tuomioni.

"Ekojen ajotuntien tavotteet ylitettiin reilusti"

Häh?

"Kytkin sujuu ihan hyvin, ohjaaminenkin oikeestaan, mutta muista että sulla on kaks kättä, älä ota kiinni ratin sisäpuolelta"

Opettaja inttää että varmasti olen ajanut autoa joskus. Sanon, etten varmasti ole, ruohonleikkuria kyllä. Sekunnin hiljaisuus.

"No siitä toi ratinkääntötyyli sitte johtuu"

Edelleen nyyhkyttäen allekirjoitan paperilappusen kolme ajokertaa, kotiläksynäni on muistaa vaihtaa vaihde ykköselle kun lähden liikkeelle, ja olla oma-aloitteisempi, eikä odottaa että opettaja sanoo kun pitää tehdä jotain.

 

Paikanvaihto, opettaja ajaa kohti Kamppia. Matkalla tunnelmaa keventääkseen opettaja juttelee perunankeiton vaikeudesta ja seuraavista ajotunneista. "Perusasiat on hallussa, kohta vos siirtyä maantielle! Koskas sulla on seuraava ajokerta? Perjantaina? Ei ehkä ihan sillon vielä."Nyökyttelen kovasti olevani samaa mieltä. Ei vielä paljon liikenteen sekaan... Kukaan ei kuollut vielä, eikä mieluusti ens kerrallakaan.

 

Perjantai, liian lähellä.