Pari sanaa juhannuksesta, niin oikeasta kuin siirretystäkin:

Lähettiin viime viikon keskiviikkona mökille, minä, Jani ja meidän kotiväki. Perjantaiaamuna vanhemmat ja pikkuveli jatko matkaansa kohti aurinkoista Suomenniemeä (jossain Mikkelin lähellä) tädin mökille ja viipyivät perjantai-iltaan. Sen aikaa me kaks (+ kissa) pidettiin mökkiä pystyssä, syötiin minkä kerittiin, kyyhettiin sisällä sadetta pitämässä ja heiteltiin Jannen tuomia hiiren/linnunraatoja oven edestä pois.

Sunnuntainahan sitten paistoi päivä risukasaankin, ja lampsittiin muistaakseni ensin siwaan 2,3 kilsan päähän, takasin, katteltiin isoa hevosta, mökille ja siitä sitten ongelle rantaan. Siellä oltiin vielä sillonkin kun porukat saapu takasin, ja päättivät ne sitten tulla kanssa seuraksi. Saaliista varmaan eniten mainitsemisen arvoinen on mun koukkuuni tarrannu ~kolmesataagrammanen lahnanrumilus... :P

Kotia kohti lähettiin maanantaina.

 

Tiistaina nautiskelin hyvästä ilmasta, leikkasin villiintyneen nurmikon ja lähin seittemän maissa Nooran kanssa uimaan yhdelle kolmesta tekojärvestä tässä lähistöllä. Oli muuten pirun kylmää vettä niinkin pienessä lammikossa!

Eilen tiistaina heräsin puoli yheksältä (huih), hyppäsin bussiin ja bussista poois Hesassa kahvitehtaan kulmalla.

Työarvaustarkastuspäivä.

Menin sinne tuntia aiemmin Kukan seuraks, ja pääsin sitten itekin puolta tuntia ennen aikaani vastaanotolle. Tosi jännää oli, täyttelin esititolomakkeen, otettiin verikoe pitkästä aikaa (edelliskerran kun yläasteella riehu yersinia pseudotuberculosis) ja piti pissiä purkkiin.

Aamulla, kun piti vielä bussiaikataulu varmistaa, tuli huomattua että netti oli sanonu tööt kolmen maissa yöllä. Mainittin siitä äiteelle lähtiessäni, mutta aattelin että homma korjaantuu päivän aikana. Eipä ollu korjaantunu vielä kahdeltakaan, joten päätin aikani kuluksi pestä huoneestani ikkunat, ja kun koitti ruoka-aika, pistin isukin soittamaan operaattorin asiakaspalveluun (homma mitä se rakastaa yli kaiken, kuten varmaan kaikki muutkin). Saipa sitten kuulla että koska meille oli hankittu uus laajakaistaliittymä (joka odotti suurta mestaritietokoneneroa vielä söpösti postitusboksissaan asennusta vailla), oli vanha netti pistetty poikki. Eipä siinä sitten auttanu muu kun ryhtyä itte asentelemaan sydeemiä paikalleen. Eikä ollu edes vaikeeta, eniten aikaa meni miettiessä että mitä teen mukana tulleelle digiboksille (joka liitettiin myös modeemiin), päädyin jättämään sen pois, koska lähin telkkari oli toisessa huoneessa. Kaikki meni hyvin, netti nousi (tietoturvineen) reilussa puolessa tunnissa.

Ja kymmenen minuutin sisään se ehtikin jo pätkäseen sitten.

Ei mun asennukseni kelvannukaan, edelleen tuo isukki odottaa lempinörttiään korjaamaan jotain, kun niiden kone valittaa keskeneräisestä asennuksesta. Minkä, sitä ei osannu sanoa.

Tänään vielä vapaapäivä ja ankaraa harjoittelua huomiseen autokoulun teoriakokeeseen. Jos ne kysymykset on vähänkin eri kun noissa harjotuskokeissa, mulla menee liian kauan tajuta kysymys ajan kuluessa...

Ja sitte pitäs vielä mennä illaks töihin.