Kaiken pahan alku ja juuri.
Syy siihen miksi jouduin lähtemään mökille. Syy siihen miksi istun täällä kahdestaan veljen kanssa tuijottamassa uudistunutta survivoria. Syy siihen miksi vanhemmat lähtivät laskettelukeskus Sappeeseen. Syy siihen että he tuijottavat luultavasti tälläkin hetkellä sen baarin lavaa.
Mutta ainakaan oskari ei valita suojaamattomasta seikkailusta netin syövereissä.
Tänään mä oon ollu ulkona ainakin viikon tarpeiks. Heräsin joskus kymmenen-yhentoista aikaan, "söin" aamupalaks hunajamaitoa, mesetin jonkun aikaa, ja lähin pihalle. Toisin kuin yllätyslukijalleni (joka tuskin toista kertaa tarpeeksi tylsistyy) sanoin, en lähtenyt suoraan rantaan, vaan leikkimään kattokassista isonmökin päälle.
Kuvasta äiteelle tih. Ja perhana, yläreunaan jäi rantu, kun rajasin sen..
Sen jälkeen haahuilin hautausmaalla kädet ojossa -eli menin äitin ja mummun kanssa viemään haudoille kukkia, ja otin kameran mukaan.
Hautausmaat ei ole mulle kauheen pyhiä tai pelottavia paikkoja. Nytkin mä menin häpäseen niitä hautoja lampsimalla niiden päälle kuvaamaan hautakiviä. Mutta kyllä mä sen verran paikkaa kunnioitin, etten menny ihan potkimaan hautakiviä kumoon, saati käveleen niiden päällä.
Enkä mä menny toisen vaarini, enkä mummun äidin haudalle niiden kahden mukaan, vaan kiertelin ihan omia teitäni. En nääs tuntenu kumpaakaan, isomummu kuoli joskus muinoin, ja vaari 27 vuotta sitten.
Mulla ei ole kukaan läheinen kuollut, eli en ole ollut hautajaisissa (enkä sen puoleen häissäkään).
Ja syy miksi muistan vaarin kuolinvuoden, on se, että serkuista vanhin syntyi samana vuonna. Ja samainen serkku on se, jolle en ole livenä puhunut reiluun vuoteen. Ja saman serkun isän (eli enoistani toisen) syytä on se, etten ole hänenkään kanssaan ole tekemisissä ollut. (viimeksi kirkkareilla, silloinkin ihan helvetin vastahakoisesti. Minkäs teet, samassa talossa oltiin töissä)
Ja kaikkiahan tottakai kiinnostaa moisen välttelyn syy. Koska kumpikaan tuskin tulee koskaan tätä vilkaisemaankaan, vaikka löytäisikin, voinen aikani kuluksi sen tähän kertoa.
Kaikki alkoi vuosi sitten. Ripari oli juuri loppunut, konfirmaatio joskus viikon päästä. Konffakutsutkin oli jo lähetetty. Olimme perheen kanssa mökillä.
Eikun ei, alku olikin aiemmin... Enoni oli pyytänyt isiltä palvelusta, että tämä, kätevä käsistään kun on, väkertäisi enoni hankkimasta peräkärrynraadosta venetrailerin. Eno maksoi tarvittavat tilpehöörit, isi laittoi ne paikalleen. Työ oli juuri valmistunut tuona ikimuistoisena mökkipäivänä.
Isäni lähetti arvion työn hinnasta enolleni.
Enoni lähetti viestin, jonka sisältö oli kutakuinkin seuraavanlainen: "En tiennyt että vaadit maksua työstäsi, luulin että tekisit homman perhepalveluksena, tästä ei sovittu mitään, en halua olla missään tekemisissä koko ahneen perheen kanssa."
Seurasi viestien lentelyä, mukaan liittyi siis myös tämän enon tytär, jonka kanta oli sama, vaikka hänenkin mielestään oli väärin vaatia kuukausien työtä ilmaiseksi.
Ja lopulta kumpikin lakkasi vastaamasta viesteihin ja puheluihin.
Sitä jatkui siis lähes vuosi, mutta aina ei voinut pienessä mökkikylässämme vältellä tapaamista.
Kirkkareilla eno siis tuli puhumaan, ilmeisesti valmiina antamaan anteeksi/ tyystin sanomansa unohtaneena. Mutta siihen se jäikin.
Serkkuni on kuulemma mennyt naimisiin, ja poistin hetkeksi mesessä torjunnan ja onnittelin. Sain asiallisen vastauksenkin.
Tänään vanhemmat puhuivat enää vain aavistuksen kitkerästi enoni tempauksesta raahata ylimääräiset huonekalunsa mummun taloon.
Ehkä se siitä.
Ja vähänkevyempää taas, kuulosti hauskalta kun kymppiuutisten ankkuri sanoi jotain sairaanhoitajien lakkoon liittyvää
"kuntien työjärjestöt repesivät näissä keskusteluissa"
No oisin mäki revenny.
Kommentit