Vähänkö järkytyin kun tajusin että toi mun päässäni viikon soinu biisi on jonkun nevöhööd-stellan!

Tänään oli siis koulua yhestä kuuteen. 13-18. Erittäin mielenkiintoista. Mä en tosiaan osaa enää nukkua pitkään, heräsin 10 min ennen herätyskellon soittoa (joka oli jääny herättämään kaheksalta) ihan virkeenä. Koikkelehdin tässä kotona jonkin aikaa, sain tarmonpuuskan ja lähdin kävelemään kouluromppeineni kaikkineni koulukeskukseen. Kukaan ei ilmiselvästi halunnu mua sinne, joten viivyin yhen välkän, ja menin pääkirjastoon. Sieläkään en viihtyny, joten taapersin takasin kotiin päin, ja keksin mennä viimeinkin käymään ala-asteellani. Ja yläasteella, joka siihen viereen on kasvanu.  Melkein hiipien kiersin sen ympäri, niillä oli kai tunti kesken, kun ympärillä pyöri vaan ruokailusta karanneita ala-astelaisia. Löysin vanhan opettajani luokan, ja menin sanalle. Yritin myös ettiä yhtä kaveriani, mutta jostain kumman syystä en löytäny -se oli kipeenä.

Kävelin kotiin, oli vielä tunti aikaa ennen bussipysäkille kipitystä. Heitin pakastepitsan uuniin ja mutustelin sitten sitä aikani kuluks, meillä ei meinaan ollu ruokailua koulussa. Tai oli, kaheltatoista, mutta sen sai skipata ja mennä yhteen. Hyppäsin bussiin jännittäen myöhästyykö-vaiko-eikö se, kun se tuli niin myöhään kohdalle. (Miten sillä voi kestää vartti tulla asemalta tohon?) No, kyllä se aikataulussa aika hyvin pysy, jos otetaan huomioon että kuskin piti yhellä pysäkillä pompata ulos kaivamaan mummelin rollaattoria ruumasta-vai-mikä-ihmeen-tavaratila-se-on, ja että jouduttiin odottamaan mielenosottajien marssimista tien yli eduskuntatalon edessä. No, minäpä tietenkin käytin (ittelleni) harvinaisen näyn hyväkseni, kaivoin kameran laukustani ja kuvasin lisää liksaa hymyillen vaativia ihmisiä. (Ilmeisesti autismi- ja aspergerliiton miel. os.?)

Koulussa sain sitten parikymmentä kiloa paperia (kissankorkusilla kirjaimilla paperin yhdelle puolelle kirjotettua soopaa) ja seisoskelin tunnin kuumassa keittiössä kuuntelemassa turvaohjeita laitteista, ja kuikuillen kelloa vähän väliä, luulin meinaan että "ainoa" bussi kotiin lähtee tasan kuudelta, ja seuraava vasta varttia vaille seittemän. Eikä ollu ihmekään että tasan bussista myöhästyin, ja tylsistyneenä menin shoppailemaan spiceiceen ja suomalaiseen kirjakauppaan (JOSTA EI EES SAANU OPISKELIJA-ALENNUSTA, PASKA PAIKKA), ja ajattelin mennä kuluttaan viimesen parikytminuuttisen alas kaukoliikenteen terminaaliin, ja vilkasin ohimennen lähtevien bussien aikataulua siinä rullaportaiden vieressä. Ja kas, sen mukaan busseja meni 18:00, 18:15, 18:30 ja 18:45. Käännähdin siis kannoillani ja kipitin puolelta lähtevään bussiin suht riemuissani...

Ja kotona olin kaheksan sijaan varttia yli seittemän. Jeessh.

Ainiin, ja kävin laittamassa riippulukon kaappiini, jonka numeron sain tietää tänään. Harmi kun se on niin kapea, en saa tollasta yhtä uutta kansiota sinne kyljelleen, pitää laittaa se pystyyn. No, ainakin on kaappi.
Ja apuameidei, huomenna koululle tulee työasu-veitsisarjamyyjiä, joilta sitten pitäs ostaa lähestulkoon kaikki mitä tarvitaan. Eikä kaikki välttämättä anna laskua :S