Olipahan tapahtumarikas päivä, suorastaan pelottavan.
Päivä alko suht normalisti, piti herätä yheltätoista, mutta yllätys yllätys kännykän herätyskello ei ole päällä sunnuntaisin. Heräsin siinä sitten vähän vaille kaksitoista, kun äiteeltä tuli tekstari että ollaanko täällä vielä hengissä. Noh, hengissä olin. mitä nyt ihan unenpöpperössä. Istuin taas koneelle, mutta koska mesessä ei näyttäny olevan juurikaan elämää, muistin luvanneeni imuroida talon. noh, eikun vaan imurinletku käteen, helppo homma kun ei ole mattojakaan lattialla. Kun oli imurointivuorossa mun huoneeni, uppouduin tänne siivoilemaan romuja lattialta (ja ihan vapaaehtosesti vielä, soittakaa armeija/poliisi/valkotakkisedät) ja taistelemaan kissankarvoja irti matosta. Vein imurin kaikessa rauhassa kaappiin, ja kun siitä käännähdin, näin lattialla jotain epäilyttävää punaista. Olin jopa vähän levitellyt sitä imurinletkulla. säikähdin kissani puolesta (itse en vuotanut verta), mutta koska sitä ei näkynyt missään, eikä verta ollut muualla, aloin epäillä, että oliko se sittenkään verta. Kiitos liian teeveen tuijottelun, kyltymättömän uteliaisuuden, tyhmän päähänpiston ja järkytyksen, dippasin sormeni nesteessä ja kosketin sitä kielelläni, varmistuakseni että se oli verta. Pyörin ympäri taloa etsien lisää veriläiskiä, ja soitin porukoille mökille. juuri kun olin lopettamassa puhelua, kissa tuli vanhempien makkarista täysin terveenä, huuliaan nuoleskellen. Lopetin puhelun ja tein tarkastuksen kissalle, joka oli rönähtänyt kyljellensä raaputettavaksi. Mitään ei löytynyt, joten lähdin makkariin. Ja kas, mitä sieltä löytyikään, villikaninpoikasen raato. Ja arvatkaapa kuka oli juuri maistanut sen verta.
Heipä hei.
Soitin takaisin isukille, ja tämä lohdutteli että verestä tuskin tulee mitään tauteja. Lemppasin jäniksen muovipussiin (muovipussit käsissäni). Se oli vielä lämmin, ja ihan siisti lukuunottamatta ulos pullistunutta oikeaa silmää ja verilaappaisua sen alla. Kuva tulee päivemmällä, tottakai tosipaparazzi meni kameran kanssa huitomaan. Kuvakin on ihan säädyllinen, kani näyttää nukkuvan.
Siivoilin verijäljet lattiasta ja menin vuodattamaan kauhistustani meseen. Ihmisten reaktiot olivat mielenkiintoisia: Yksi nauroi kuulemma katketakseen ja alkoi lähetellä jänisruton oireita, toinen oli suht normaalisti järkyttynyt, kolmannen mielestä se (siis veren maisto) kuulosti siistiltä ja lohdutteli että tuskin mitään ruttoa saan, ja neljäs myös otti kertomani aika normaalisti, ihmeissään vaan. Ja irkin väki piti mua penaalin tylsimpänä kynänä, ja arveli että musta tulee kanimutantti.
Noh, en tuntenu tukehtuvani, ei noussu kuumetta, eikä tullu ihottumaa, joten päätin sysätä asian syrjemmälle ja tehdä juustokeittoa. Kerma oli viety mökille, joten käväisin jopa talon ulkopuolella, kaupassa. Ihan hyvää siitä litkusta tuli, mutta alkuruokaa kun on, ei sitä voi paljoa kerralla syödä, rupeaa pursuamaan korvista, ihan niinkuin koulun köksäntunnilla aikoinaan. Lahjoitin siis jämän isovanhemmille seinän taa.
Väki tuli piakkoin takasin kotiin, ja päiväjärjestys palautu taas ennalleen.
Miten mä oon ruvennu kirjottaan romaaneja?
Kommentit