Rakas viiskytmillinen palas vihdoin lekurista. Ja kysehän on siis kameran objektiivista, joka pikku tärskyn saatuaan pääty huoltoon. Varat oli vähän kortilla ennen vappua, joten raasu pääty viettämään pyhät siellä.

Nyt kuitenkin ehdin sen hakemaan koulun jälkeen (varttia ennen sulkemisaikaa) ja pääsin heti testaamaan toimivuutta kun legendaarinen James Bond -näyttelijä Sir Roger Moore oli vierailulla Aleksanterinkadun Suomalaisessa kirjakaupassa.

Tilaisuuden oli määrä alkaa 16.30, ja saavuin paikalle paria minuuttia ennen. Ulkopuolella oli erikoinen rinki, kun kaikki paikalle kerääntyneet tuijottivat vaiti jonnekin Stockan suunnalle. Äkkiä tuli hiljaista ja sivulta alkoi kuulua taputusta. Sieltähän herra saapui turvamiehen kera, keskellä yleisöä kuin kuka tahansa ohikulkija, puku päällä tosin. Ängettyäni aluksi kahden L-putkilla mässäilleen valokuvaajan väliin ringin reunalle luulin ettei kuvista tulisi mitään. Muut kun olivat varustautuneet pitkillä, eli 70-200 millisillä, laseilla. Mutta kappas vaan, siitähän se kulkureitti parin metrin päästä kulki. Jos viereisillä oli asetukset pielessä, ei putki tarkentanut kuin minimissään kolmen metrin päähän ja siten sumeisiin kuviin tallentui muutenkin vain nenäkarvat.

 

moore3450.jpg

Kuva isona

 

moore6450.jpg

Kuva isona

 

Taputusten saattelemana mies marssitettiin sisälle väkijoukon kääntyessä seuraamaan. Kävelin joukon mukana ja päädyin mottiin keskelle sitä. Kaulaa kurottelemalla näki hyvällä tuurilla hiustupsun, josta puolet oli tolpan takana. Ihmismassa kuitenkin eli jatkuvasti, joten pääsin puikkimaan aina vain lähemmässitä mukaa kun väki väheni, ja kun loputkin "ylimääräiset" lähtivät ulos nimikirjoitustenjaon alkaessa, pääsin eturiviin. Kuvattuani kasan kuvia, joissa näkyi erinäisiä muiden ihmisten ruumiinosia, otin riskin ja hivuttauduin kauemmas, kiersin pällistelijät ja kurkkasin taustalevyn vierestä: takaraivo.

 

moore5450.jpg

Kuva isona

 

moore7450.jpg

Kuva isona

 

moore2450.jpg

Kuva isona

 

Siirryin taas, tällä kertaa paikalle jossa oli ihmisiä kuvaamassa pokkarilla. Eräs herrasmies luovutti ystävällisesti paikkansa jonon vieressä turva-aidan sisäpuolella. Edessä oli tällä kertaa virallisen kirjanavaajan pömppis, joten sopivan välin sattuessa sujahdin läpi jonon, suoraan päätähden eteen näppäisemään pari kuvaa, ja voilá, valmis.

      moore4450.jpg

Kuva isona

 

moore1450.jpg

Kuva isona


Kuvia saa käyttää vapaasti kunhan lähde ja kuvaaja  (Jenni Majuri / Jlkm) mainitaan.