Tämmöistä pussukkaa, eli mojoa, rupesin tekemään toissapäivänä. Sepustin siitä jo ummet ja lammet kolmekuusvitoseen huonolla englannillani, mutta sepustetaanpa tännekin.

Idea tuli siis The Groupin toukokuisista laneista, jotka woodooteemaisina (hoodoo?) kulkevat nimellä Solid Mojo.

"Mojo on afroamerikkalaiseen hoodoo-magiaan kuuluva taikaesine. Mojo on pieni pussi, joka tehdään usein kurelangalla sidotusta punaisesta flanellikankaasta. Pussissa on kasveja, eläinten osia, mineraaleja, toiveita sisältäviä papereita ja muuta vastaavaa tavaraa." -Wikipedia

Löysin muutamalta muulta sivulta vielä tarkempia tietoja pussukasta, kuten siitä, että kankaan tulisi olla flanellia ja värilläkin on väliä. Punainen on yleismojo,  vaaleansininen "rauhaisa kotimojo", valkoinen vauvan siunaukseen ja vihreä rahalle. Kaupasta löytyi vain vaaleansinistä ja valkoista flanellia (ei punaista :<), joten valinta oli aika helppo...

Noitatohtorit keräävät pussukkaansa ilmeisesti kaikkea minkä näkevät hyödylliseksi tai voimalliseksi, joten itse ajattelin tunkea sinne kaikennäköistä itselle tärkeitä asioita symboloivia juttusia. Kuvassa näkyy mitä olen tähän mennessä kerännyt, eli pienen tuijanoksan kotia symboloimaan, neilikoita ja laakerinlehden (tuoksun lisäksi) kertomaan rakkaudesta ruokaan ja kokkaukseen, tukun kissankarvaa ja sentin kolikon, koska kolikoilla oli jotain voimia ja samalla se on muisto joulukuisesta reissusta. Lisää tulee, jahka keksin. Ajattelin jonkun kivan pienen (tieto)koneennippelinkin ehkä tunkea sinne onnenkaluksi.


"The objects most commonly found in mojo bags are roots and herbs, minerals, petition papers, name papers, plus a variety of animal parts such as hair, fingernails, bones, or dyed feathers, rattlesnake rattles, dried frogs, swallow hearts, and bat wings. Coins, metal lucky charms, crystals, good luck tokens, and carved stone amulets may also be added" -luckymojo