9.30-11 piti olla asiakaspalvelun psykaa, opettaja oli muistanu että tunnit alko ysiltä ja lähteny opehuoneeseen ku ei ollu ketään paikalla.

11-13 piti olla enkkua, mutta tarvi vaan käydä nenänsä näyttämässä opelle ja se pisti nimen ylös.

Yheltä oli puol tuntia kaksoistunnista vienyt koe ja sen jälkeen ois ollu tunti siivousta, mutta oltiin siivottu jo hypärillä, joten päästiin puoli kahdelta.

Nappasin pari poisannettavaa lasia koulun käytävältä ja lähdin kohti kotia.

Puoli viideltä hurautin mopolla pankkiin (revittelin yamahalla, tosin ihan tiellä). Vartoilin siellä puoli tuntia aikani jälkeenkin, puoli kuudelta siis, kunnes viimeinen paikalla ollut pankkitäti pääsi eroon edellisasiakkaastaan.

Siinä sitten juteltiin ummet ja lammet pikana pankin palveluista ja muista, sain verkkopankkitunnarit ja electron päätettiin uusia numeroiden kulumisen takia. Lisäksi sain ilmeisesti synttärilajana finnkinon leffalipun. Tokaisin siinä sitten että yksinkö sitä pitää leffaan lähteä, niin tätipä kipaisi hakemaan toisen siitä hyvästä kun jouduin odottamaan niin kauan ;)

Huomenna autokouluun ja maantielle. Tuokaa kukkia haudalle, tästä ei hyvää seuraa jos jo neljäkymppiä lasissa hirvittää kaupunkiajossa. Mopolla ei ole sitäkään ongelmaa.

 

Koulusta napattu toinen lasi löysi käyttötarkoituksensa kun tuli nälkä:

 

nuudeleita