maanantai, 16. heinäkuu 2007
DOUBLEBUSTED!
En huomannut mitään ennen kuin heitin kännykän sängyylleni ja pomppasin alas jotain tekemään. Äkkiä kuului kovaääninen viestin merkkiääni, ja karvat nousi pystyyn *voi helvetin perkele, toi ei ollu mun kännykkä* ja ponkaisin keittiön pöydän luo, jossa äitin kännykkä oli. Olin juuuri kopeloimassa sitä käteeni, kun äiti tuli viereisestä ovesta ja kysyi mitä teen. "Etin etonoa" sepitin hätäpäissäni ja siirryin toisen pöydän luo ottamaan etonotikun käteeni ja söhrimään sitä sydän pamppaillen jalkani hyttysenpuremaan. Äiti kiipesi takaisin ylös, ja menin huoneeseeni odottamaan josko tämä nukahtaisi ja voisin poistaa viestin. Oskari kuitenkin oli heränny viestin merkkiääneen, ja kerto siitä äitille. *Vooooii eiirrgh*, ajattelin, ja äiti mutisi portaiden yläpäässä että "kuka nyt tähän aikaan" ja kehotti mua antamaan sen kännykän. Nappasin sen käteeni ja sanoin lähettäneeni viestin väärään numeroon "niin justiinsa" ja voivani poistaa sen saman tien "no älä nyt viitti, nukkuun siitä". Annoin puhelimen ja meinin istumaan sänkyyni ja inisemään nooralle (monen tarkistuksen jälkeen) helvetillistä sähläystäni. Parvelta ei kuulunu mitään, joten vedin hiljaa peiton päälleni ja yritin nukkua.
Sieltä verhon takaa kuikuillessaan äiti oli sanonu isin herättävän mut kymmeneltä, joten pistin herätyksen ittelleni yheksän aikaan. Heräsinkin yheksältä ihan virkeenä, ja painoin pääni jatkaakseni valveunilla. Aika erikoisen unen näinkin, pystyin ohjailemaan sitä, siinä ei ollu "mitään outoa" (kuten dodoja ja kivilintuja oranssinkirjavilla raidoilla) ja jotenkin tiesin näkeväni unta. Ajattelin nimittäin tuttuja kohdatessani että "onpas toi näkönen". Unissani esiintyvien kavereiden on nimittäin paha tapa olla kasvottomia. Kuitenkin tiedän heidän olevan ketä ovat. Uni oli melko pitkä, ja yhdessä vaiheessa olin menossa kirkkareille töihin kahvioon (unessa ravintola) ja yritin valita oikeaa paikkaa kahden eri paikan väliltä. Toinen oli hienostoravintola, ja toinen joku tavallinen. Tarkastin jutun työvuorolistasta ja päädyin siihen tavalliseen. Siellä oli kokkien lisäksi myös muita samanikäisiä kuin minä. Mieleeni jäi yksi "vuorosana"; "meillä sanotaan että se on maustepuria", maustepippuria siis. Oli tuossa unen kohdassa yksi omituisuuskin, meitä nimittäin käskettiin kastelemaan itsemme läpikotaisin, sillä paikkaan päästettäisiin (ydin)säteilyä poistamaan bakteerit. Tilan yksi seinä oli kokonaan lasia, ja sen toiselle puolelle turva-aidan taakse kerääntyi ihmisiä seuraamaan kauhuissaan kuinka vaarallista säteilyä päästettiin vapaaksi. Bongasin perheeni lasin takaa ja ryntäsin (avonaisesta...) ovesta ulos juttusille. Kun tuli takaisin, menin syystä tai toisesta hissiin, jossa oli ennestään kaksi ihmistä, äiti ja pieni vammainen poika. Äiti oli järkyttynyt änkeämisestäni samaan hissiin, ja saarnasi jotain liian ahtaasta tilasta samalla kun pahoittelin ja sanoin olevani kamalan kiireinen. Hissi teki samanlaisia ihmekoukkauksia talon sisällä kuin Doctor Whon Tardis, mutta päädyin silti takaisin työpaikalleni.
Ja huom, tuo kaikki oli vain osa piiitkästä unesta, joka taisi kestää parisen tuntia (äiti herätti puoli 12), ja silti muistan koko unen pelottavan selvästi, edelleenkin.
Äiti ei ollut moksiskaan, eikä näköjään ollut kertonut isille yödatailustani. Sulassa sovussa kiersimme pälkänettä ruokaostoksilla, ja tulimme takaisin tänne ja mummulle syömään. Ei mitään muuta ihmeellistä tänään. Varmuuden vuoksi kirjoitan blogauksen jo tähän aikaan.
Kommentit