Kaikkeen sitä tulee lusikkaansa tökittyä. Tänään sain kokea seuraamukset parin vuoden takaisesta lupauksesta, kun me Suomen suurimman Sims 2 (ja 3) -foorumin moderaattorit (3/7) ja admin vihdoin viimein tapasimme livenä.

Sovittiin tapaamispaikaksi hesan rautatieasema, tavattiin siellä 12.30 ja lähdettiin kaisaniemen puistoon kilistelemään kuoharia ja syömään kakkua. Puolikkaan jämäskumpan lahjoitimme sikeästi nurmikolla nukkuneelle herrasmiehelle.

 Toimistolla tuli jutusteltua foorumista ja simsistä yeensä, heiteltyä ennen vain kirjoitettua läppää ääneen ja oltua hiljaa ja nyökyteltyä. Enimmäkseen jälkimmäisiä.

Neljän maissa lähdettiin syömään Baker'sille ja jutusteltiin siellä johonkin puoli yhdeksään. Vähän venähti, mutta jännää oli.