Johan menee monimutkaseks taas. Tulin töistä/koulusta kotiin, ja saman tien kysyttiin viikkosuunnitelmaa. "Vantaalle" oli vastaus, joka mitä ilmeisimmin ei kelvannu, koska äiti rupes selittämään että perjantaina pitää tulla kotiin ja lauantaina mennä takasin. Syy oli se, että porukat lähtevätten mökille, ja kissa jää yksin kotiin. (Mokomat eivät kuulemma halua vartoilla sitä sunnuntaina.)
Kiirehdin siinä selittämään, että ei käy, on menoa perjantai-illaksi (=keilaamaan med Jani, Noora & Crisu), joten reuraava ehdotus oli, että perjantaina aamuvuorosta bussilla kotiin, hyppy suoraan mopon selkään, mopolla Janille, yötä siellä, aamulla mopolla kotiin, kissan saalistus, pilleröinti ja ruokinta, bussiin,  töihin ja yötä Janilla. Ja näin tapahtukoon, jos lauantai"aamuna" jaksaa lähteä... Hmmhm, sunnuntai on lomaa, olikohan maanantaikii?

Tänään ei ihan ollu mun päiväni. Luin kuin luinkin sen saamarin kirjan loppuun, ja oho, yllättäen kello oli 01.04. Epämääräinen sängyssä kieriskely mukaan laskien nukkuma-aika oli ennakkotiedoista poiketen lähempänä neljää kun viittä tuntia.

Ja se huomas. Aamusella olin saada sydärin, kun poimin käteeni mädän ja reikäisen kurkun, joka ykskaks värähti. Syitä moiselle keksin kolme: a) Liian vähän unta b) hervoton ötökkä kurkun sisällä (ensimmäinen ajatus) c) kurkun kanta saattoi raapaista mun kokintakkiini niin, että se tärähti.

Eikä aikaakaan kun chop vaan leikkasin sormeeni ah-niin-pitkästä-aikaa ja mehevämmin kuin koskaan, en meinaan saanut verenvuotoa tyrehdytettyä kokonaan. Sekä kynnestä että sormesta lähti pala, mutta itse haava oli melko pieni.

009.jpg010.jpg
Teippiviritys nro 1 Teippiviritys nro 2

011.jpg
Käynti terkkarilla ja teh sideharso.

Tänään oli selvästikin perus naamantai, siellä oli meinaan vuoroaan odottamassa kuumaa rasvaa jalalleen hölvännyt ykkönen, ja joku genarin (metallisen pakin) kädestään pudottanut mies, jolta oli siis lähtenyt kädestä nahat.
Eipäs siinä mittään, homma jatkui entisellään, kumihanskapeukalo kääreen suojana. Ja mitä nyt jumitti normaaliakin enemmän.
Kotona revin tupon irti, sain haavan tiputtelemaan ja totuttelin yksikätiseen elämään.

Hiusten pesu oli vähintäänkin mielenkiintoista toinen käsi ojennettuna suihkuavan veden ulkopuolelle..
Samaten pitsan leipominen. Ja housujen napin saaminen kiinni.

Ja napista tuli mieleen, että kävin shoppailemassa imagewearissa pari pitkää essua ja yhdet (+toiset myöhemmin tulevat) pepitaruutuhousut, jotka ovat jopa sopivan mittaiset. Niissä on taskutkii! Ja köhköhköh, ne ei purista vyötäröltä.

Illan pikku urakka oli tallentaa kuvat kännykästä koneelle (ja tyhjentää turhat sen muistista), joten pistänpä nuo hiukan parannellut versiot tännekkii. En mene takuuseen etteikö osaa ois jo nähty:

Kesätöistä
000.jpg001.jpg
002.jpg003.jpg
004.jpg005.jpg
006.jpg007.jpg



008.jpg

Pedofiilibiili


012.jpg
Mitä vauvan vaipanvaihtopatja teki hellan tiskikoneessa?



013.jpg
Eräs ravitseva iltapala, etualalla omenapiirakkaa vaniljakastikkeella, takana katkarapucocktailleipänen ja Briejuustonpala

014.jpg
Toisen päivän iltapala, pullaa ja mokkaleivoksia...

Ei noista nälkä mene.




VAROITUS

Seuraa kuvamateriaalia, joka ei välttämättä sovi heikkohermoisimmille


hkisorminaps045.jpg


Söpö kuva sormesta ilman muumiointia. Ei se juuri tuon pahemman näköinen ole nytkään, mitä nyt tihuttaa lihasnestettä.

pitsaa001.jpg

Extemporetunapitsaa!